sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Perhosia ja lumihuippuja
Kaukokaipuu ulkomaanreissulle lienee syynä, kun raudasta irtoilee taas niin helposti vieraita taivaanrantoja. Mukana myös pari onnittelukorttia perhosaiheella, sekä kaislikkofiilistä.
maanantai 3. maaliskuuta 2014
Mehiläisvahat esiin pitkästä aikaa
Huhhuh, kun tulikin pitkä tauko blogin päivittämisessä.. Luontokuvailua eivät kelit ole suosineet ja mehiläisvahamaalailutkin ovat olleet jäissä "mentorin" ja vähittäismyyjän lähdettyä Mikkelistä. Lisäksi on ollut muuttohärdelliä, ja vasta viime viikonloppuna saimme laitettua työskentelytilan kuntoon uudessa asunnossa. Nyt kuitenkin olen saanut jälleen vahat ja raudan esiin, ja houkutti ensimmäiseksi lähteä kokeilemaan ihan abstrakteja kuvia.
Kahteen ensimmäiseen kului aikaa pari minuuttia, kun taas kahteen jälkimmäiseen huomattavasti kauemmin. Itse olen kuitenkin tyytyväisempi näihin nopeasti valmistuineisiin "intuitiopykäisyihin". Jälkimmäiset yrittivät ensin esittää jotakin, ja kun pyrin liikaa tavoittamaan tiettyä lopputulosta, niin pieleenhän se lopulta meni. Alan pikkuhiljaa oppia, että ei pidä liikaa yrittää mitään, vaan uskaltaa kääntää mielen suuntaa, jos kuvasta alkaa kehittyä jokin muu kuin alunperin kaavailtu. Lisäksi yritän nyt harjoitella korostamaan yksityiskohtia ja sattumalta esittäväksi muotoutuneita kohtia vahansulattamista hallittavammilla keinoilla, kuten raaputtamalla. Näin toimin esimerkiksi toisen kuvan sattumalta syntyneiden "haituvakukkasten" varsien kohdalla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)