sunnuntai 31. elokuuta 2014

Valoa ja väriä sateisiin syyspäiviin

Myrskylyhty
Mikä olisikaan parempaa aikaa poltella kynttilöitä ja muita tunnelmavaloja kuin syksy! Torpasta löytyi vanha Aladdin -öljylamppu, johon kaikeksi onneksi löytyy vielä helposti varaosia netistä. Kiitos isälle lampun henkiinherättämisestä (vai lampunhengen herättämisestä?) Myös öljyllä toimiva myrskylyhty on kaunis ja tunnelmaa luova esine.





Aladdin 





















Syys kutsuu myös metsään etsimään sieniä. Valitettavasti hirvikärpästen saldo tuli tänään suuremmaksi kuin syötävien sienten. Sinänsä, ovathan nuo syötäväksi kelpaamattomat sienetkin aika komeaa katseltavaa kirkkaine väreineen. Väriä lisäsimme myös huussiin intiaanijulisteen muodossa.



Ennen kotiinlähtöä piti vielä tehdä vähän niittohommia. Nyt väsäämään muhennosta niistä muutamista tateista, joita löysimme!


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Japanitunnelmia mehiläisvahalla

Omat synapsit on kytketty niin, että tällaiset värit, maisemat ja muodot tuovat mieleen Japanin, vaikken siellä koskaan ole itse käynytkään. Viimemmäksi olen innostunut kaupunkisilhueteista, koska eksyin Youtubessa katsomaan opastusvideota kyseisen tyyppisen maiseman tekoon. Olkoon tuo kaupunki nyt sitten vaikka Tokio :)




lauantai 16. elokuuta 2014

Herkkuja omalta maalta (ja vähän toistenkin)

Helle hellittää, syksy saapuu.. Ihanaa! Maallakin on nyt kivempi touhuta, kun ei tarvitse koko ajan pyyhkiä hikeä, huitoa paarmoja ja muistaa juoda vettä. Syksy on siinäkin mielessä tervetullut vuodenaika, että sen mukana maa alkaa tarjota herkkujaan.

Se tunne, kun keltaista pilkottaa sammaleiden seassa! Olen näköjään löytänyt yhden takuuvarman kantarellipaikan meidän maalta (tai teknisesti ottaen taidetaan olla jo naapurien puolella tässä.. :) ).















Kasvimaalta löytyy mm. hernettä, salaattia, tilliä, persiljaa, rucolaa, porkkanaa ja perunaa. Kurpitsat (niin kesä-, kävelevä- kuin tavallisetkin) eivät oikein menestyneet tänä kesänä. Kesäkuussa oli pitkään koleita ja sateisia kelejä, mikä saattoi verottaa satoa. Kirsikkatomaatti oli toinen kärsijä.





Keittämiset ja grillaamiset onnistuu notskilla. Nokipannukahvit aamulla.. mmmm....


Näillä eväillä jaksoi tehdä vähän töitäkin. Syksyllä riittää niittämistä ja polttopuupinoakin saatiin vähän kasvatettua.










Syömistä riittää myös eläinystäville. Ulpukanlehdelle jättämäni herukat eivät ehtineet kauan vanheta kun heinäsorsat saapuivat apajille. Olemme seuranneet kolmihenkisen sorsapoikueen kasvua kesän ajan. Sorsat ovat olleet alusta asti erittäin kesyjä, vaikkemme niitä heti syöttäneetkään. Hyörivät laiturin luona ja tulevat seuraksi uimaankin. Kivahan se on polskuttaa sorsasaattueessa :) Nyt vaan vähän huolettaa tuo pian alkava sorsastuskausi.. 


Myös toimettomaksi jääneet ampiaiset tulivat herkuttelemaan kanssamme. Ampiaiskammoisena en ole ihan varma, olinko kovin iloinen näistä vieraista.. Sinänsä oli vaikuttavaa seurata kahden puna-ampiaisen yhteenottoa banaaninkuorella! Olisi siitä riittänyt ihan varmasti molemmille..




Hellejakso kuivatti kaivomme, ja ruokajuomat piti tuoda kotoa. 


Vielä pystyi olemaan maalla yötä, koska aitan lämpötila oli noin 20 astetta. Elämys muuten sekin, yöpyä keskellä korpea; seurata iltakävelyllä lepakoiden lentoa, tähtiä ja satelliitteja, käpertyä puuntuoksuiseen aittaan katselemaan kynttilänvalon leikkiä seinillä.














Toimme hamsterillemme tuliaisia maalta. Alkuinnostus tyssäsi melko nopeasti ja Tonttu päätyi lyhyen harkinnan jälkeen potkimaan purua kävyn peitoksi..


Jaahas, pitkähkö päivitys päättyy tähän ja ryhdyn valmistamaan kanttarellipizzaa. Nam!