Keltainen lokakuu Heinolassa

Syntymäkaupunkini ja nuoruudenmaisemani Heinola on kuvauksellisen kaunis siltoineen ja puistoineen. Auringonpaiste sai keltaiset syyslehdet hehkumaan kävellessäni bussipysäkiltä lapsuudenkotiini. Kuvan rusakko torkkui pitkät tovit pihapensaan alla.

Forskullan kartanon portilla.

Torkkuva rusakko.

Jyrängönsillalla.

Metsähiiren ja metsämyyrän ero

Torpan hiirenloukuista löytyi tänään kaksi epäonnista tunkeilijaa: metsähiiri ja -myyrä. Asetimme ne vierekkäin kuistille, jotta erot tulisivat mahdollisimman selkeästi näkyviin. Metsähiirellä on selkeästi kookkaammat korvat ja silmät, sekä pidempi häntä. Metsähiiren vatsan alueella on runsaammin valkoista ja valkoinen alue on terävärajainen. Lisäksi turkki on punertavampi sävyltään verrattuna metsämyyrään.

Metsähiiri edustalla, metsämyyrä taaempana.

Palleropilviä (Cirrocumulus).

Syksyiset horsmat vastavalossa.

Yritys kuvata linnunrataa valosaasteen keskellä

Pimeämpään olisi pitänyt lähteä, mutta päätin kuitenkin harjoitella vähän kamerani käyttöä yötaivaan kuvaamiseen lähirannalla, jonne on lyhyt matka kiikuttaa varusteet. Tähän asti haasteellisin osuus uuden järkkärini käytössä on ehdottomasti ollut tarkentaminen. Ilmoittauduin tähtivalokuvauskurssille, jossa toivottavasti saisin apua tähän ongelmaan. Alla pari otosta tämän illan harjoituksista. Kyllähän siinä vähän galaksimme keskusosia hahmottuu, mutta mieli alkaa tehdä kalansilmäobjektiivia, jolla saisi huomattavasti laajemman kulman taivasta mukaan. Nälkä näköjään kasvaa syödessä :) Toisessa otoksessa testasin öisen maiseman kuvaamista. Kuvassa näkyy rannan yllä leijuvaa sumua.

Revontulet uudella kameralla

Useamman vuoden ajan mielessä kytenyt haave järjestelmäkamerasta on nyt muuttunut todeksi Canon 750D:n muodossa. Hankintaa viivytti lähinnä oma päättämättömyys kameramarkkinoiden runsaudenpulan vuoksi. Päädyin lopulta ottamaan "väliaskeleen" ennen täysikennoisen hankkimista, ja luulenpa tehneeni ihan oikean ratkaisun. Niin hyvä pokkarikamera kuin minulla onkin käytössä, on järkkärin kuin järkkärin jälki toki ammattimaisemman näköistä. Silti, objektiivit ovat sen verran hintavia, että esimerkiksi makrokuvausta harrastanen edelleen Olympuksen 560uz-pokkarillani, mihin kyseinen laite soveltuu mielestäni erinomaisesti.

Canon 750D, objektiivi 18-135mm

Ostin siis järkkärin alkuviikosta ja jo keskiviikkona taivaalle syttyivät ehkä komeimmat revontulet, joita olen koskaan päässyt todistamaan. Lieskat löivät eri värisinä zeniitistä alkaen horisontteihin asti. Elämystä vahvisti vastarannalta kuuluneet voimakkaat huudot ja kiljahdukset, kun porukka ulkomaalaisia opiskelijoita oli kokoontunut ihailemaan todennäköisesti ensimmäistä kertaa elämässään revontulia. Koin myös erään elämäni turhauttavimmista hetkistä, kun en siis ollut vielä ehtinyt juuri lainkaan perehtymään Canonini logiikkaan, enkä siellä pimeässä siitä päässyt kärryille yrityksistä huolimatta. Lopulta jouduin pakottamaan itseni laskemaan kameran käsistä ja nauttimaan upeasta ja ainutkertaisesta luonnonilmiöstä ja tallentamaan sen omaan biologiseen kovalevyyni muisteltavaksi. Yhden otoksen sentään sain otettua käsivaralta, ja suoraan sanottuna en oikein tiedä, miten edes siinä onnistuin. No, laitan sen tähän nyt esille, koska onhan se ensimmäinen revontulista koskaan ottamani edes jotenkuten onnistunut otos.

Revontulia Mikkelin Pankalammelta kuvattuna 7.10.2015

Facebookissa turhautumisen hetkistä avautuessani sain tähtivalokuvaajakaveriltani, Jari Luomaselta, vinkiksi seuraavat asetukset tulevaa revontulinäytöstä varten: jalusta alle, ISO 1250, suurin mahdollinen aukko (esim. f3.5), valotusaika 10 s. Tarkennus äärettömään joko käsin, tai sitten automaattitarkennus esim. GSM-mastoon, jos sellainen on näkyvillä.

Toivotaan kirkkaita ja loimurikkaita öitä! :)