Otin kuvausreissulla useampia kuvasarjoja, joissa maisemat menevät jonkin verran päällekkäin. Tällöin otoksista voi koota panoraamakuvia. Asensin pari päivää takaperin Wintoosaani ohjelman nimeltä Image Composite Editor. Se on ilmainen kuvankäsittelyohjelma, jolla voi koota panoraamoja. Ohjelma osoittautui erittäin helppokäyttöiseksi, ja se teki hujauksessa hienoa jälkeä. Käytin ohjelman automaattitoimintoja, mutta kyllä siinä vaikutti olevan myös varaa vaikuttaa halutessaan lopputulokseen. Alla olevat kuvat on koostettu kolmesta erillisestä kuvasta.
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
Talvista kuvausta ja panoraamaharjoituksia
Oli vähällä, ettei pakkasmittarin lukema lannistanut jäämään visusti sisätiloihin. Varsinkin, kun edellinen kuvausreissu epäonnistui lähes kolmenkymmenen asteen pakkaslukemien vuoksi. Talvella kuitenkin matalat lämpötilat yleensä korreloivat maiseman kauneuden kanssa. Siispä päädyin kuitenkin toppaamaan itseni ja lähdimme miehen kanssa Hiirivuoren ja -lammen maisemiin. Päätin samalla harjoitella kamerani toimintaa manuaalimoodissa, enkä koskenutkaan automaattiasetuksiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti