Rakkaalle isälle, olevaisen tuolle puolen, tähtitarhojen taa

Rakas isä. Viikko sitten hyvästelimme viimeisen kerran täällä maan päällä. Seuraavana päivänä pääsit vapaaksi sairauden uuvuttamasta kehostasi. Vaivuit takaisin kosmiseen ikiuneen, josta olit herännyt 69 auringonkierron ajaksi jättämään jälkesi tähän maailmaan. 

Minun näkökulmastani elit hyvän elämän, johon kuului paljon rakkautta läheisiin ihmisiin, luontoon, kotikaupunkiisi. Jättämäsi jälki minun elämässäni on suuri. Sen lisäksi, että sain sinulta puolet kehoni rakennusohjeista, opin sinulta valtavasti asioita, joiden kautta kuljet mukanani loppuelämäni ajan. 

Välitit minulle rakkauden luontoon ja sen kuvaamiseen. Tärkeimpiä lapsuudenmuistojani ovat hetket takapihalla rakentamasi kaukoputken äärellä. Sillä matkustimme yhdessä Lyyran rengassumuun, Andromedan galaksiin, Saturnuksen renkaisiin. Yllä avautuva äärettömyys kiehtoi, muttei lainkaan pelottanut, koska elämäni turvallisin hahmo oli vierelläni. Yhdessä bongasimme lintuja, opettelimme niiden ääniä, jaoimme tarinoita havainnoistamme. Selitit minulle monet kerrat erilaisten laitteiden toimintaperiaatteita, koska sinulla oli taito ymmärtää ja selittää, miten asiat toimivat.

Välitit minuun myös rakkautesi musiikkiin. Kotiimme hankkimasi piano on edelleen rakkain esineeni, jota sain soittaa sinulle monta kertaa. Viimeinen kappale, jonka sinulle soitin, oli Beethovenin kuutamosonaatti. Takeltelin erityisen paljon, koska ehkä aavistin, etten enää koskaan soittaisi sinulle. Se meinasi olla liikaa. Monet konsertit olemme yhdessä katsoneet, osan TV:stä, osan livenä. Erityisesti mieleen on jäänyt The Cavern Beatlesin konsertti Mikkelin Mikaelissa, viimeinen jota jaksoit lähteä katsomaan. Sinäkin tykkäsit erityisesti 60-luvun musiikista, olithan elänyt silloin nuoruutesi. 

Siitä valtavasta määrästä asioita, joita olet minulle opettanut, tärkeimmäksi nousee kuitenkin uskosi siihen, että elämä kantaa. Toteamuksesi "asioilla on taipumus järjestyä" pyyhkäisi hetkessä pois murheeni. Et turhaan huolehtinut asioista, joille et voisi mitään, ja luotit elämään. Kunpa muistaisin tämän itsekin.

Mentyäsi pois, sain seurakseni ikävän. Se istuu tuossa olkapäällä, eikä sillä ole aikomusta mennä pois. Päätin kuitenkin ystävystyä sen kanssa. Joka kerta, kun se saa minun huomioni, ymmärrän, että minulla on ollut erityisen rakas ja hyvä isä. 

Olet ollut myös erityisen tärkeä blogini seuraaja. Vähän aikaa sitten tuntui jo siltä, että kelle minä kuvia ja tarinoitani tänne laitan, kun sinä et enää ole niitä lukemassa. Tiedän kuitenkin, että haluaisit minun jatkavan luontoharrastusta ja valokuvaamista. Aionkin kääntää sinun antamasi opit ja inspiraation voimavarakseni, ja omistan sinulle kaikki onnistuneet kuvani. Nyt kuitenkin vielä suren, ja annan kamerani levätä laukussa vielä vähän. Tässä sinun ottamiasi kuvia, sekä meistä kahdesta pari otosta, joista erityisen paljon pidän.

Kiitos kaikesta, rakas isä.