Hömötiainen ilahduttaa hassulla äänellään ja sympaattisella ulkomuodollaan

Hömötiaisen kuulee jo kauempaa. Ääni on hassu, omaan korvaan jotenkin käheän ja ärsyyntyneen kuuloinen tiititys. Tässä ääninäytteessä "angry bird" -efekti kuuluu vasta ihan loppusekunneilla. Eilen Rauli-myrskyn riehuessa kuvan hömötiainen vain lennähteli puusta puuhun etsien syötävää. Vaikutti, ettei sitä olisi vähempää voinut kiinnostaa ympärillä pauhaava myrsky saatika utelias kameranainen.

Unelmia ja haravahommia

Tänään harava heilui, kun korjasimme heinää pois niittämiltämme alueilta. Kasvimaasta nousi perunaa, porkkanaa ja hernettä. Kerätty suppilovahverosaalis odottaa pääsyä pizzan täytteeksi, ja ehdin syksyisen touhun lomassa myös vähän tarkkailemaan luontoakin: komeavärityksinen ristihämähäkki pyydysti verkkoonsa _joutuneen_ (khmm..) hirvikärpäsen ja mussutti sitä omassa pikku "luolassaan" vajan räystään alla. Leppoisa, touhukas sunnuntaipäivä siis takana :)

Lisää kuvateksti

Täpläperhosten ilotulitus

Toinen toistaan upeampia silmämäisiä kuvioita siivissään, lentelevät kukinnosta toiseen, viipyvät auringossa siivet levällään vain sännätäkseen eteenpäin juuri, kun olen päässyt kuvausetäisyydelle kameran kanssa. Täpläperhoset. Nymphalidae. Tähän päiväperhosten heimoon lukeutuvat mm. tutut amiraali, neitoperhonen, nokkosperhonen, haapaperhonen ja kirjoverkkoperhonen.

Omasta kirjahyllystä löytyvät hyönteisoppaat osoittautuvat välillä valitettavan suppeiksi, kun syyhyttäisi määrittää itselleen entuudestaan tuntematon perhoslaji. Onneksi netistä löytyy runsaasti tietokantoja. Tässä linkit Luontoportin ja perhostutkijainseuran perhosluetteloihin.

Kuvan perhonen ei enemmälti esittelyjä kaipaa, kyseessä on yksi parhaiten tunnetuista täpläperhosista, neitoperhonen, jonka upean syvä väritys ja siipitäplät kiinnittävät huomion jo kaukaa. Lajia tapaa kahden sukupolven ajan: ensimmäiset lentävät keväällä maaliskuusta kesäkuuhun, ja jälkimmäinen polvi heinäkuun lopulta lokakuullekin asti.

Neitoperhonen, Nymphalis io

Kiehtova (ja kammottava?) pistiäisheimo - ampiaiset

No semmoinen pörräävä, kiertelee kukasta kukkaan, mustaa ja keltaista väriä, saattaa pistää kivuliaasti.. Tämä kuvailu kaikenkaikkiaan pätee sekä mehiläisiin, kimalaisiin, että ampiaisiin, joskin pienen kokemuksen jälkeen kyseiset pistiäiset on helppo erottaa toisistaan. Varma kesän merkki onkin jossain mediassa julkaistava juttu pörisijöiden eroista. Tässä Hyönteismaailman sivistystä aiheesta.

Entä sitten kun on edennyt sille tasolle, että nämä hoikkatyvisten alalahkon edustajat osaa sijoittaa oikeisiin taksonomisiin lokeroihin? Sitä voi olla tyytyväinen itseensä tai huomata, että tästä se opiskelu vasta alkoikin. Esimerkiksi ampiaisten heimoon kuuluu melkoinen määrä alaheimoja ja lajeja. Jotkut elävät erakkoina, jotkut yhdyskunnissa. Yleisin ampiaislajimme on yleinen ampiainen, Vespula vulgaris. Sen erottaminen puna-ampiaisesta, pensasampiaisesta, räystäsampiaisesta jne. vaatiikin jo sitten jotain opusta, josta voi tarkistaa pään ja ruumiin kuvioinnit. Voi kuitenkin käydä niin, että tunnistaminen epäonnistuu, kuten allaolevan ampiaisen kohdalla itselleni kävi:

Puna-ampiainen tai norjanampiainen?

Erot mahdollisten lajien välillä ovat niin pieniä, että tarvitsisi hyönteisekspertin apua. Itse asiassa tuijottaessani näitä kuvia Chineryn opuksen sivuilla, tulee lähinnä mieleen lehtien sunnuntaipainosten "löydä 6 eroa" -tehtävät, joissa vaikeusaste on 5/5. Hankaluutta lisää se, että kuvassa on todennäköisesti koiras, joiden tunnistaminen on naaraita vaativampaa. Parhaiten jyvälle lajista pääsee kuitenkin ottamalla useita kuvia, joista erottuu tarkasti hyönteisen pään, sekä keski- ja takaruumiin kuvioinnit.

Seuraava on kuitenkin varma tunnistus: Pensasampiainen. Se on melko kookas laji, ja kerran luulinkin törmänneeni suurimpaan ampiaislajiimme, herhiläiseen, vaikka kyseessä oli todennäköisimmin pensasampiaiskuningatar. 

Pensasampiainen

Olen itse kärsinyt ampiaiskammosta koko ikäni. En tiedä, lähtikö kaikki siitä, kun pelasin 80-luvulla tietokonepeliä, jossa taisteltiin valtavia ampiaisia vastaan, vaiko siitä kun joskus samalla vuosikymmenellä koin ensimmäisen ampiaisenpiston Turun saaristossa. Olen nyt pikkuhiljaa kuitenkin pääsemässä yli pahimmasta enkä saa hepulia, vaikka ampiainen päättäisi laskeutua paidalleni. Tieto hälventää pelkoa, joten jatkanen tunnistusharjoituksiani näiden kiehtovien petojen parissa :).