sunnuntai 18. elokuuta 2013

Syksy saapuu erämaahan.

Töiden alettua viikonloppu on saanut taas aivan uuden merkityksen.. Lämmin alkusyksyn sunnuntai kului rattoisasti ranchilla ja arjen huolet unhottuivat.


Alkupäivä meni sieniä etsiessä. Hirvikärpäsinvaasio oli uskomaton, ja ilman anopilta lainattuja suojavarusteita olisin todennäköisesti kääntynyt jo muutaman metrin jälkeen takaisin torpalle.. Sieniretki ei kuitenkaan ollut turha, vaan mukaan tarttui haaparouskuja ja kanttarelleja, ja ennenkaikkea arvokasta tietoa tilan lähettyvillä olevista sienipaikoista.


Ja mikä olisi päivä luonnossa ilman luonnon tarkkailua. Tänään sain kolmannen asteen yhteyden useampaankin lajiin. Vanhoista tutuista aitan kuistin liskoista kaksi kiipesi yhtaikaa kädelle lämmittelemään. Lisäksi oli heinäsirkkaa, hiirtä, rupikonnan poikasia ja parittelevia luteita. Komea korppi lenteli metsän reunalta vilkaisemaan pihan touhuja ja kääntyi takaisin. Kaiken lisäksi kotiin tultuamme vahdimme nuoren käpytikan toipumista sen törmättyä ikkunalasiin. Jospa näiden luontokokemusten jälkeen jaksaisi taas ahertaa viikon töissä.


Ukonhattu
Ainiin, ja kanttarellit käytin tähän:

Oli sen verran makoisa pizza, että taidanpa laittaa ohjeenkin siihen.


torstai 8. elokuuta 2013

Loppukesän ilta metsän rauhassa.

Mikään ei liene yhtä tehokas tapa lieventää töidenalkustressiä kuin illanvietto metsän ympäröimässä pihapiirissä, jossa jotakuinkin ainoa ääni lähtee heinäsirkoista. Tänään ilman kosteusprosentti tuntui lähentelevän sataa, joten pulahdus lampeen raikasti mukavasti. Sen jälkeen parit makkarat nuotiolla ja rentoutunut fiilis oli taattu. Tuli sitä vähän töitäkin tehtyä:

 
Enpä olisi uskonut vielä parikaan kuukautta sitten, että tänä kesänä ladon heiniä ( + vattua, nokkosta jne. jne..) seipäille kuivumaan -- tässä nämä nyt kuitenkin komeilevat. Takana vattupuskien alta paljastunut timjamipensas.

tiistai 6. elokuuta 2013

Mehiläisvahamaalausta - muutama harjoitus

Lumiset kuuset joulukortteihin. Idea: Levitä kaksi väriä A6-kortille, leikkaa
kahdeksi A7:ksi. Tee päällekkäisiä "hameita" kaaputtamalla väriä pois
terätyökalulla. Lisää kaaputtamalla myös jalusta ja latvatähti, ja töki terävällä
päällä tähdet (lumihiutaleet?)

Eräs mehiläisvahatöiden perusharjoituksista, mandala. Helppo tehdä
painamalla värejä raudan terävällä päällä symmetrisesti neliön mallisen
alustan ympäri.

Väriharmoniaharjoitus. Maisemassa pyritty pitämään sävyt sinisen, ruskean ja
keltaisen vivahteissa.