sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukortteja mehiläisvahalla, Christmas cards with encaustic wax.

Monet joulut ovat menneet niin, etten ole saanut aikaiseksi lähettää korttitervehdyksiä, saati valmistaa kortteja itse alusta asti. Nyt kuitenkin iski inspiraatio kaivaa esiin mehiläisvahat, ja taiteilla jokaiselle vastaanottajalle uniikki kappale jouluöistä metsämaisemaa. Vauhtiin päästyäni tekniikka hioutui ja lopulta kortteja valmistui tiuhaan tahtiin.


Seuraavassa esittelen vaihe vaiheelta kortintekoprosessin. Kaikki työssä tarvittavat välineet ja värit ovat tilattu täältä.

1. Kuumalle raudalle sulatetaan jouluisia värejä siten, että yläosassa olisi vaaleita ja alaosassa tummia sävyjä.


2. Värit levitetään A6-kokoiselle korttipohjalle. Jouduin yleensä tekemään kaksi vetoa arkin yli, jotta väriä tuli tarpeeksi, eikä paljaita kohtia jäänyt näkyviin. Halutessaan voi raudalla levityksen lisäksi painella värejä arkille, jolloin tekstuuriin saa elävyyttä. 


3. Vaha jähmettyy varsin nopeasti, jonka jälkeen kortin pinta käydään läpi sukkahousulla hieroen. Tämä saa värit hohtamaan ja kortin kiiltämään kauniisti.


4. Kortti puolitetaan, jolloin saadaan A7-kokoisia aihioita. 


5, Korttiin kaiverretaan haluttuja kuvia ja tekstejä kaiverrustyökalulla. Esimerkiksi kuusia ja tähtiä/lumihiutaleita on helppo tehdä kaivertamalla vahaa pois. Kaiverruksessa irronnutta vahaa voi välillä varovasti pyyhkiä kortilta käyttämällä esim. sukkahousua tai kuivaa pensseliä.


6. Lopuksi A7-kokoinen kortti liimataan A6-kokoiselle korttipohjalle, jolloin kuvalle muodostuu kauniit kehykset. 


Antoisia askarteluhetkiä! 

1 kommentti:

  1. The Wizard of Odds and Converter - DrMCD
    For the 성남 출장안마 Wizard of Odds and 문경 출장마사지 Converter, you need to access the Wynn Hotel 여주 출장안마 and Casino 익산 출장마사지 and play real money casino 전라남도 출장안마 games. We have the Wizard of Odds

    VastaaPoista