Mehiläisvahamaalausta pimenevinä syysiltoina

Tauon jälkeen on aina mukava palata mehiläisvahantuoksuiseen maalauspuuhaan, jossa kuumalla raudalla työstetään erivärisiä vahoja kartongille.

Puu tehty leimasintyökalulla maalauksen päälle.

Runko ja oksistot tehty "kaapimalla" vahaa raudan kärkiosalla.

Kuva tehtiin sulattamalla ja imeyttämällä kartongille jo jähmettynyttä vahaa
sydämenmuotoon leikattuun vessapaperin palaan. Sulatus tapahtui painelemalla
kuumaa rautaa kartongin kääntöpuolelle. Kortin pohjaväri on pronssi.

Perinteinen maisemakuva, jossa elementtejä tehty vuoroin liu'uttamalla, vuoroin
painelemalla vahaista, kuumaa rautaa kartongilla. Lampi on tehty pyyhkimällä sulaa
 vahaa ripeästi pois nenäliinalla ennen vahan jähmettymistä. Edustan korkeat heinät sekä
 lentävät linnut on tehtyraudan terävällä sivulla ja kärjellä. 

Kukkien terälehdet ja varsien lehdet on tehty pienemmällä,
ovaalin mallisella muotoiluraudalla.

Hömötiainen ilahduttaa hassulla äänellään ja sympaattisella ulkomuodollaan

Hömötiaisen kuulee jo kauempaa. Ääni on hassu, omaan korvaan jotenkin käheän ja ärsyyntyneen kuuloinen tiititys. Tässä ääninäytteessä "angry bird" -efekti kuuluu vasta ihan loppusekunneilla. Eilen Rauli-myrskyn riehuessa kuvan hömötiainen vain lennähteli puusta puuhun etsien syötävää. Vaikutti, ettei sitä olisi vähempää voinut kiinnostaa ympärillä pauhaava myrsky saatika utelias kameranainen.

Unelmia ja haravahommia

Tänään harava heilui, kun korjasimme heinää pois niittämiltämme alueilta. Kasvimaasta nousi perunaa, porkkanaa ja hernettä. Kerätty suppilovahverosaalis odottaa pääsyä pizzan täytteeksi, ja ehdin syksyisen touhun lomassa myös vähän tarkkailemaan luontoakin: komeavärityksinen ristihämähäkki pyydysti verkkoonsa _joutuneen_ (khmm..) hirvikärpäsen ja mussutti sitä omassa pikku "luolassaan" vajan räystään alla. Leppoisa, touhukas sunnuntaipäivä siis takana :)

Lisää kuvateksti

Täpläperhosten ilotulitus

Toinen toistaan upeampia silmämäisiä kuvioita siivissään, lentelevät kukinnosta toiseen, viipyvät auringossa siivet levällään vain sännätäkseen eteenpäin juuri, kun olen päässyt kuvausetäisyydelle kameran kanssa. Täpläperhoset. Nymphalidae. Tähän päiväperhosten heimoon lukeutuvat mm. tutut amiraali, neitoperhonen, nokkosperhonen, haapaperhonen ja kirjoverkkoperhonen.

Omasta kirjahyllystä löytyvät hyönteisoppaat osoittautuvat välillä valitettavan suppeiksi, kun syyhyttäisi määrittää itselleen entuudestaan tuntematon perhoslaji. Onneksi netistä löytyy runsaasti tietokantoja. Tässä linkit Luontoportin ja perhostutkijainseuran perhosluetteloihin.

Kuvan perhonen ei enemmälti esittelyjä kaipaa, kyseessä on yksi parhaiten tunnetuista täpläperhosista, neitoperhonen, jonka upean syvä väritys ja siipitäplät kiinnittävät huomion jo kaukaa. Lajia tapaa kahden sukupolven ajan: ensimmäiset lentävät keväällä maaliskuusta kesäkuuhun, ja jälkimmäinen polvi heinäkuun lopulta lokakuullekin asti.

Neitoperhonen, Nymphalis io

Kiehtova (ja kammottava?) pistiäisheimo - ampiaiset

No semmoinen pörräävä, kiertelee kukasta kukkaan, mustaa ja keltaista väriä, saattaa pistää kivuliaasti.. Tämä kuvailu kaikenkaikkiaan pätee sekä mehiläisiin, kimalaisiin, että ampiaisiin, joskin pienen kokemuksen jälkeen kyseiset pistiäiset on helppo erottaa toisistaan. Varma kesän merkki onkin jossain mediassa julkaistava juttu pörisijöiden eroista. Tässä Hyönteismaailman sivistystä aiheesta.

Entä sitten kun on edennyt sille tasolle, että nämä hoikkatyvisten alalahkon edustajat osaa sijoittaa oikeisiin taksonomisiin lokeroihin? Sitä voi olla tyytyväinen itseensä tai huomata, että tästä se opiskelu vasta alkoikin. Esimerkiksi ampiaisten heimoon kuuluu melkoinen määrä alaheimoja ja lajeja. Jotkut elävät erakkoina, jotkut yhdyskunnissa. Yleisin ampiaislajimme on yleinen ampiainen, Vespula vulgaris. Sen erottaminen puna-ampiaisesta, pensasampiaisesta, räystäsampiaisesta jne. vaatiikin jo sitten jotain opusta, josta voi tarkistaa pään ja ruumiin kuvioinnit. Voi kuitenkin käydä niin, että tunnistaminen epäonnistuu, kuten allaolevan ampiaisen kohdalla itselleni kävi:

Puna-ampiainen tai norjanampiainen?

Erot mahdollisten lajien välillä ovat niin pieniä, että tarvitsisi hyönteisekspertin apua. Itse asiassa tuijottaessani näitä kuvia Chineryn opuksen sivuilla, tulee lähinnä mieleen lehtien sunnuntaipainosten "löydä 6 eroa" -tehtävät, joissa vaikeusaste on 5/5. Hankaluutta lisää se, että kuvassa on todennäköisesti koiras, joiden tunnistaminen on naaraita vaativampaa. Parhaiten jyvälle lajista pääsee kuitenkin ottamalla useita kuvia, joista erottuu tarkasti hyönteisen pään, sekä keski- ja takaruumiin kuvioinnit.

Seuraava on kuitenkin varma tunnistus: Pensasampiainen. Se on melko kookas laji, ja kerran luulinkin törmänneeni suurimpaan ampiaislajiimme, herhiläiseen, vaikka kyseessä oli todennäköisimmin pensasampiaiskuningatar. 

Pensasampiainen

Olen itse kärsinyt ampiaiskammosta koko ikäni. En tiedä, lähtikö kaikki siitä, kun pelasin 80-luvulla tietokonepeliä, jossa taisteltiin valtavia ampiaisia vastaan, vaiko siitä kun joskus samalla vuosikymmenellä koin ensimmäisen ampiaisenpiston Turun saaristossa. Olen nyt pikkuhiljaa kuitenkin pääsemässä yli pahimmasta enkä saa hepulia, vaikka ampiainen päättäisi laskeutua paidalleni. Tieto hälventää pelkoa, joten jatkanen tunnistusharjoituksiani näiden kiehtovien petojen parissa :).

Väripilviä ja muuta kesäistä

Tässä sekalainen seurakunta viime aikoina napsittuja kuvia kesästä ja sen ilmiöistä.

Pronssinhohtoinen korento paistattelee Hietajoen luusualla.

Laulujoutsenen kaksi poikasta käymässä iltapuulle Mikkelin Laihalammella.

Hyörinää palstenakan kukinnolla.

Kukkakärpänen.

Väripilvi.

Erään laavun luona metsässä.

Kesän lintukuvia

Vesilinnut ovat metsälajeihin verrattuna helppoja kuvattavia, koska ne eivät lymyile lehtiverhossa heti tilaisuuden tultua. Toisaalta joskus yllättyy, miten pelottomasti eri lajien poikaset voivat käyttäytyä. Tänään kohtasimme punakylkirastaan kerrostalon pihapolulla. Se ei vaikuttanut hätkähtävän lähempääkään tarkkailua.

Isokoskelo ja poikanen Sahanlahdella.

Sahanlahden koskea.

Haapanaemo ja poikanen Laihalammella Mikkelissä.

Laulujoutsen Laihalammella.

Laihalammen ympäristöä.

Punakylkirastas vaikutti pelottomalta. Varmaan tämän kesän
poikasia.

Keskikesän luontohavaintoja

Tämän juhannuksen ärsyttävin laji (tai itse asiassa heimo) on helppo nimetä: hyttyset. Verenimijöillä oli bileistä parhaimmat, mistä todistaa selästäni löytyvät noin 201 kutiavaa puremajälkeä :). Entä mikä olisi harvinaisin havainto?

Juhannusaattoiltana nuotion ääressä istuessamme vilisti silmän nurkassa jokin pieni nisäkäs. Se luikahti pikimmiten kiven koloon, mutta ehdin saada sen verran tuntomerkkejä mieleen, että kyseessä oli joko koivuhiiri (Sicista betulina) tai peltohiiri (Apodemus agrarius). Kumpaakaan en ole aiemmin tavannut, ja mahdollisesti tämä oli once-in-a-lifetime -havainto.

Linnuista harmaasiepolla ja peukaloisella oli pesintä selkeästi käynnissä. Myös pyrstötiaisia saimme ihailla, kun ne hyppivät oksistossa.

Harmaasieppo.

Harmaasiepon poikaset

Peukaloisen pesä

Pyrstötiainen.

Entäpä sitten hyönteisten maailma? Ekstraliikuntaa tuli perinteisesti perhosten perässä hyppiessä. Seuraavien kuvien lajit sain napattua kameran muistiin:

Haapaperhonen (Limenitis populi)

Pihlajaperhonen?

Ruutumittari (Chiasmia Clathrata)

Onneksi jotkin kuvauskohteet ovat aina helppoja! Turhauttavien jahtaushetkien jälkeen voipi asettua kauniin kukinnon äärelle, ja nappaista kuvan kasvista. Onnistuu aina (paitsi tuulisella säällä..).

Vuohenputki.

Harakankelloa.

Ruusuruoho.

Hietapistiäinen pesäntekopuuhissa

Tämä kaveri aiheutti joskus menneinä vuosina vilunväristyksiä "pisteliäällä" olemuksellaan. Nyt huomasin kuitenkin seuraavani kiinnostuneena petopistiäisiin kuuluvan hietapistiäisen (Ammophila sabulosa) puuhia ystäväni pihan hiekkalaatikolla. Se kaivoi koloa hiekkaan, ja toisessa kuvista voi nähdä sen kuskaavan hiekanjyviä pois syntyvästä pesästä.

Kotiintultuani perehdyin lajin ominaispiirteisiin tarkemmin hyödyntäen jälleen kirjahyllystämme löytyvää aarretta, Chineryn hyönteisopasta. Sieltä ilmeni, että saatuaan kolon kaivettua, hietapistiäisnaaras raahaa sinne lamauttamansa kookkaan kaljun perhostoukan, johon se munii. Loistoukka käyttää sitten elävää isäntätoukkaa ravintonaan kunnes koteloituu.

Laji on muita hyönteisiä pyydystävänä otuksena hyödyllinen puutarha-apuri tuholaisten torjunnassa.

Keihäsmittari huussin seinällä

Olisikohan pitänyt aikanaan pyrkiä hyönteistutkijaksi? Yhä uudelleen törmää johonkin siivekkääseen tai muuhun kuusijalkaiseen, joka lumoaa kauneudellaan (tai kammottavuudellaan, jos muistuttaa tieteisromaanin hirviötä pienoiskoossa). Viimeisin kohtaaminen oli eilen huussissa, kun huomasin valkoisella seinällä lepuuttelevan perhosen. Sen väritys oli kauniin tumma-valkoinen, ja kuviot siivissä muistuttivat ornamentteja.

Mieheni teki heti karkean määrityksen "mittari", ja etsi minulle oikean kohdan Chineryn hyönteisoppaasta. Jonkin aikaa lajeja selattuani totesin kyseessä olevan keihäsmittari, Rheumaptera hastata, pohjoisella pallonpuoliskolla yleinen, päivällä tavattava perhoslaji. Lajin tunnistettuani tuntui kuin olisin saanut bingon. Oli hämmästyttävää, miten tietyllä tavalla täysin satunnaiselta vaikuttava kuviointi onkin tarkasti geenien määrämä, ja kirjan piirrosperhonen näytti identtiseltä löytämäni yksilön kanssa pienintä yksityiskohtaa myöten.

PS: Linkitän tähän postaukseen tuoreesta Edinburghin reissusta tekemäni koosteen, joka löytyy osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=G7kRpKfx9NE. Mukana ei ollut järjestelmäkameraa, mutta iPhone6s kelpaa mukavasti lähikuvien ja panoraamojenkin ottamiseen.

Ensimmäinen kevät ilman isää

Siitä on niin kauan,

kun viimeksi puhuttiin. 

Ensin se oli tunteja ja päiviä, nyt jo kuukausia. 

Kohta se on vuosia, elinikä. 

Muistatko kun poljimme rinnan Tommolanmäkeä. Kumpi ehtii ensin ylös? 

Niin sairaanakin pystyt ponnistelemaan. Oletkohan sittenkin kuolematon?

Sitten pelko hivuttautui todellisuudeksi. 

Ensin et jaksanut enää polkea. Myöhemmin et jaksanut enää jutella,
 et syödä, et nousta ylös. 

Silitin ja hieroin jalkojasi. Miksi vasta nyt uskallan pitää hyvänä? 

Sitten et jaksanut enää hengittää.

Liukenit ikuisuuteen, kivuttomana, rakastettuna. 

Satoi lunta, kun laskimme kuoresi maahan. 

Nyt kevät on edennyt hehkuvimmilleen,

 leposijasi on äärimmäisen kaunis. Ja silti, 

nimesi ristissä on epätodellinen.

Milloin rastaan laulu soisi jälleen duurissa? 

Milloin kevään kirkkaus ei enää satuttaisi?

 Elämänoksani, joka oli yhteydessä sinuun, on paksu. 

Miten sen voisi muka antaa kuolla?

Elämä voittaa

Tässä on ollut menetyksiä jos jonkinlaisia tänä keväänä. Mikään ei ole niin lohdullista kuin huomata, kuinka elämä jatkuu, kaikesta huolimatta, vuodenkierrosta toiseen. Kevät herkistää näkemään ja kuulemaan. Hennon vihreät sävyt, viitasammakon pulputus, palokärjen huuto jossain kaukana. Kuuluipa tänään jo käen kukuntakin!

Hiirilammen kalliota.

Rupikonna ottaa rennosti.

Neitoperho pajunkukinnolla.

Yksinäinen laiturin nokassa.

Kalatiira pyydystää.

Vapunviettoa metsässä

Hektisen työviikon jälkeen ei houkuttanut vappusäpinät kaupungissa, vaan piti päästä luonnon keskelle latailemaan energiaa. Lapinjoen keväiset maisemat tarjosivat juuri sen, mitä kaipasin.

Käpytikka nakutteli haavan kylkeä.

Näkymää Hiirivuorelta.

Rupikonnien parittelupuuhat.

Sammakonkutua.

Metsä kylpee kevätauringossa.

Luppoa.

Näsiä.

Pajunkissat.

Sisiliskot heräilevät uuteen kevääseen.

Tiltaltti pitää kovaa ääntä itsestään :).